Talvi tuli

Villatöppöset jalassa, fleece plus villapaita päällä. Täällä on kylmä. Viime yönä lämpötila laski lähelle nollaa. Laattalattia ovat hieman vilpoiset. Koko asunnossa on yksi ainoa pieni sähköpatteri. Sekin alakerrassa. Yläkerrassa sängyissä tosin olisi oudot sähkölämmittimet patjoissa mutta ne kun kääntää päälle niin hiki virtaa. No, perhepedissä kun 2-v nukkuu keskellä niin muut pysyvät lämpiminä, sen verran rauhatonta on meno yöllä. Jos en herää sivupotkuihin, raapimiseen niin sitten tyyppi on unissaan kiivennyt päälleni nukkumaan. Ensi viikolla kun muutetaan, muuttaa lapsi omaan huoneeseensa, omaan sänkyynsä. Piste.

Aamulla ulkona tuoksuu savu. Meillä sentään on katto ja seinät, lämpimistä vaatteista puhumattakaan lämmittämässä. Lähellä olevassa slummissa peltikattoisia hökkeleitä lämmittävät nuotiot. Sähköstä tai juoksevasta vedestä ei ole tietoakaan. En siis valita, vaan varaan autoon meille ylimääräisiä paitoja ja kenkiä sen varalle että seuraavan kerran, kun näen liikennevaloissa tytön ilman kenkiä, voin edes vähän auttaa.

Vihreää, punaista ja ruskeaa

"Mitä puuhailit tänään päiväkodissa?", tavallinen kysymys aamupäivän jälkeen kun haen Lennin hoidosta. "Leikin sen pojan kanssa, jolla on ihan vihreä tukka. En muista mikä sen nimi on." Ajattelin että kysymys on Lennin uudesta kaverista päiväkodista, jolla on ihana kirkkaan oranssi tukka.

Seuraavaana päivänä sama toistuu. "Kenen kanssa leikit tänään? Oliko mukava päivä?", äiti kyselee matkalla kotiin. "Se täti, jolla on ihan vihreä tukka vaihtoi vaipan. Sillä on ihan vihreä naamakin, joku on varmaan piirtänyt siihen." Nyt äidilläkin sytyttää. Meitä on monen värisiä, valkoisia, ruskeita, mustia ja vihreitä.

Olinkin jo pohtinut huomaako 2-vuotias eroa ihmisten ihon värissä. Emme olleet tätä mitenkään tuoneet Lennille erityisesti esille koska asialla ei ole väliä. "Ihmisiä on monen värisiä, tädillä on vähän tummempi iho kun meillä. Täti varmaan ihmettelee miten meidän iho on niin valkoinen", selitämme asiaa. "Mä olen punainen", on Lennin vastaus. Ihanaa että elämässä on väriä.

Munakello

Kolmen ja puolen viikon odottelun jälkeen osa kauan kaivatuista leluista (ja omista vaatteistani ja kengistäni) vihdoin saapui lentorahdilla. Oletus oli että paketti on täällä muutaman päivän kuluttua saapumisestamme mutta matka on pitkä ja vei oletettua kauemmin jopa lentokoneella. No nyt ne ovat täällä. Laatikoiden avaaminen oli jopa parempaa kuin joulu. Tiesi mitä paketeissa on ja kaikkea oli jo kovasti odottanut. Ihan vaan jo sen takia, että kun vaihtoehtoina on aamulla joko ne ainoat mukaan pakatut farkut tai ainoat shortsit, aina ei voi aamulla olla ihan varma millainen päivästä tulee vaikka aamulla onkin kylmä. Nyt on hame ja toiset housutkin joista valita. Paikallisten vaatteiden laadusta kirjoitan joskus lisää. Pari, kolme shoppailukierrosta eivät ole kovastikaan tuottaneet tulosta vaan suunnittelen jo nettitilausta H&M:lle ainakin lastenvaatteiden osalta. Eli siis täydennystä ei paikallisista kaupoista ei voinut ajatella.

Ja voitte kuvitella miten tylsistynyt lapsi on ilman leluja. Siivousvälineet ja keittiövälineet ovat toiminee jonkin aikaa mutta ilo oli valtava kun oma moottoripyörä ja pikkuautot löytyivät laatikoista.

Tavaroiden lisääntyminen neljällä pahvilaatikolla lisäsi myös huomattavasti siivouksen tarvetta. Pienen olohuoneen lattia on jatkuvasti täynnä leluja. Tavalliset pyynnöt " Siivoatko nyt kun leikki on loppu", eivät tehoa. Käskyt "Nyt siivotaan", kaikuvat samoin kuuroille korville. Apu löytyi munakellosta. Munakellon soitto tarkoittaa siivousaikaa. Munakello soi, "Siivousaika alkaa" ja lapsi juoksee keräämään lelut kaappiin. Kahden kerran yhteisen harjoittelun jälkeen tämä toimi jopa ilman äidin apua. Muut siivousongelmista kärsivät, kannattaa testata. Vinkkejä otetaan vastaan miten oman siivousinnon löytää.

Pieni maailma

Etelä-Afrikassa on noin 49 miljoonaa asukasta, Johannesburgissa noin 5 miljoonaa asukasta ja alueella, jonne muutamme on 939 taloa eli asukkaita arviolta 3000. Mikä on todennäköisyys, että tapaat uusien tuttavien tyttären 3-v synttäreillä  tulevat vuokranantajat, eli talon jonne muutamme omistajat ja nykyiset asukkaat? Synttäreillä oli noin kaksikymmentä lasta vanhempineen, meno oli melkoinen. Tulevien vuokranantajiemme lisäksi synttäreillä tapasin myös äiti-lapsikerhosta tuttu äiti (johon törmäsin vielä uudelleen illalla kun kävimme läheisellä Monte Casinolla illalla). Viiden miljoonan ihmisen kaupunkikin tuntuu välillä melko pieneltä.

Emme olleet siis ennen tavanneet tulevia vuokranantajiamme ja nytkin oli ihan sattumaa että kerroin synttärisankarin äidille muuttoaikeistamme ja vuokranantajat taas olivat kertoneet että heidän talonsa on saatu vuokrattua ja vuokralaiset ovat suomalaisia. Sibylle siis laski 1+1 ja niinhän se oli että me olemme ne talon vuokranneet suomalaiset.

Vuokranantajajien kanssa hetken juteltuamme selvisi että heillä on ollut jo pari vuotta kotiapulainen Julie, joka myös asuu heillä. Tämän tiesinkin jo vierailtuani talossa, mutta selvisi että myös Julien mies asuu talon takana olevassa huoneessa. Lähes kaikissa taloissa täällä on erillinen "staff accomodation", tarkoittaa siis huonetta ja kylpyhuonetta, jonne pääsee ulkokautta. Useimmilla perheillä käy kotiapulainen muutaman kerran viikossa tai viitenä päivänä viikossa. Julie haluaisi jatkaa talon kotiapulaisena ja omistajat antoivat suosituksensa, joten taidan säästyä apulaisen etsimiseltä. Julien mies käy ulkopuolella töissä mutta auttelee myös pienissä remonttihommissa jos on tarvetta.

Ihmettelimme, kun kävimme taloa katsomassa autotallissa olevaa huonetta. Huone oli lukossa emmekä päässeet katsomaan sitä tarkemmin. Nyt kun oli tilaisuus niin kysyin omistajilta huoneesta ja he kertoivat että huoneessa asuu tällä hetkellä mies, joka käy ulkoiluttamassa heidän koiriaan. Rouva lisäsi tosin nopeasti että he eivät odota että pidämme myös koiranulkoiluttajan jos olemme jo valmiita jatkamaan kotiapulaisen kanssa. Kotiapulaisen, hänen miehensä ja koiranulkoiluttajan lisäksi perhe työllistää puutarhurin, joka käy kerran tai tarvittaessa kaksi kertaa viikossa leikkaamassa nurmikon. Juttelin jo puutarhurinkin kanssa kun kävimme katsomassa taloa ja myös hän haluaisi jatkaa meillä kun pääsemme muuttamaan. Kysymys kuuluukin mitä ihmettä sitä itse tekee jos joku siivooaa, pesee pyykit, leikkaa nurmikon ja auttaa lastenhoidossa?

Maassa, jossa työttömyys on 40% luokkaa työllistetään ihmisiä hieman erilaisin perustein kuin Suomessa. Palkkataso on huomattavasti alhaisempi ja itse koen lähes velvollisuudekseni parempiosaisena työllistää kotiapulaisen ja puutarhurin. Koiranulkoiluttajalle ei vielä ole tarvetta mutta toivottavasti hän löytää uusia töitä perheen muutettua.

Tässä vielä kuvia kiinteistövälittäjän sivuilta tulevasta kodistamme. En malta odottaa että pääsemme muuttamaan:)

Päiväkotia etsimässä

Kaksivuotiaalle päiväkotiin tottuneelle lapselle pelkkä äidin seura alkaa olla tarpeeksi kahdessa viikossa. Mopolla ajelu on kivaa (lapsesta), äidistä on ehkä hieman tylsää juosta asfaltoitua mäkeä ylös ja alas ja huutaa toistuvasti, ”Varo, auto tulee,reunaan”.  On siis aika etsiä lapselle tekemistä. Hoitovaihtoehdot ovat nanny kotiin tai lapsi päiväkotiin. Seurankipeälle lapselle päiväkoti ainakin muutamana päivänä viikossa tuntuu sopivalta ratkaisulta. Äiti googlettaa lähiseudun , jotka löytyvät preschool- nimellä. Ehdin jo vähän ihmetellyt tienvarsilla yhtenään näkyviä ”Nursery” kylttejä, näinkö paljon täällä tosiaankin on päiväkoteja. Ääneen ihmetellessäni Jaakko oikaisi kylttien tarkoittavan ulkoilma kukkakauppoja, joissa myydään puita pensaita. Näyttivätkin kovin vehreiltä paikoilta.

Kysyn suositteluja myös uudelta äititutultani Sibylleltä. Hänen tyttärensä käy maatilapäiväkodissa, joka kuulostaa oikein hyvältä, joten päätän käydä tutustumassa paikkaan. Isolla pihalla on aitauksissa hevosia, ankkoja, kanoja ja iso possu nimeltään Charlotte. Eri ikäisten ryhmät ovat omissa pikkumökeissään idyllisessä pihapiirissä, aidatuilla pihoilla on värikkäitä kiipeilytelineitä, leikkimökkejä ja liukumäkiä. Pihan reunalla on iso lato, jossa tutustumiskännillä 4-6-vuotiaat harjoittelevat lauluesitystä. Paikan omistaa englantilainen pariskunta. Isäntä kierrättää meitä ympäri päiväkotia ja kertoo miten he saapuivat Afrikkaan 36 vuotta sitten kahden vuoden komennukselle. Paikka näyttää oikein idylliseltä ja ihanteellisesta ilmastosta johtuen lapset leikkivät suurimman osan  päivästä ulkona. Kysyn millaiset ryhmäkoot päiväkodissa on. Pienemmillä n. 16 lasta, yksi opettaja ja yksi avustaja. 2-3 vuotiaat leikkivät kaikki samalla pihalla, pikaisella laskutoimituksella lapsia on pihalla yhteensä n. 90. Koko koulussa lapsia on yli 200. Aikamoinen laitos. En voi olla nopeasti myös olla laskematta paljonko rahaa paikalla tahkotaan. Henkilökuntaa on 36, joista vain pieni osa opettajia. Opettajat ansaitsevat n. 600€/kk. Puolipäiväinenkin paikka päiväkodissa maksaa yli 200€, kokoaikainen 270€.  Pitää varmaan laittaa oma päiväkoti pystyyn , sen verran kannattavaa toimintaa tuntuu olevan. Osa oppilaista kulkee bussilla päiväkotiin, siis myös osa 3-vuotiaista. Melko itsenäistä toimintaa sanoisin.

Päiväkodin koko ja muutenkin kuva, jonka sain toiminnasta, ratkaisi että etsintää jatketaan. Seuraava tutustumiskohde vaikuttaa jo paljon paremmalta. Ihan sattuman kautta tutustuin jo kyseisen päiväkodin 2-vuotiaiden ryhmän opettajaankin ennen kun olin edes etsintää paikoista aloittanut. Junior College Gardenissa ryhmäkoot ovat pienempiä, 2-vuotiaiden ryhmässä 17 lasta, yksi opettaja ja kaksi avustajaa. Suomalaisiin ryhmäkokoihin tottuneelle ryhmä tuntuu edelleen isolta mutta homma näyttää olevan hyvin hallinnassa ja koko koulussa on huomattavasti vähemmän lapsia kun edellisessä. Lisäksi koulu on kävelymatkan päässä tulevasta kodista, mikä on suuri plussa.  ”Milloin täällä voisi aloittaa”, kysyn tutustumisen yhteydessä rehtorilta. ”Mikäs päivä tänään onkaan, hmm,  kyllä huomennakin jo onnistuu.” Ok, tietyissä asioissa asiat siis etenevät täällä hyvinkin nopeasti. No, päätin odottaa kuitenkin vielä ensi viikkoon. Asiat alkavat pikkuhiljaa järjestyä. Kotikin löytyi tänään, siitä pian lisää.

Aamu

Suomen pitkän talven jälkeen päästiin siirtymään suoraan eteläisen pallonpuoliskon syksyyn. Mitäs sitä kesällä tekisikään. Onneksi syksy tuntuu aikakin tähän asti vielä hyvinkin miellyttävältä. Yöllä lämpötila laskee noin 7-10 asteeseen mutta päivisin aurinko paistaa ja lämpötila nousee yli kahteenkymmeneen. Aurinko nousee kuuden aikoihin ja näissä maisemissa täällä juodaan aamukahvia makuuhuoneen parvekkeella.

Näitä maisemia katsellaan enää ensi viikkoon, edessä on muutto seuraavaan väliaikaismajoitukseen. Nykyisessä ei ole omaa puutarhaa ja etupihalla ajaa autoja, joten leikkipaikat ovat vähissä. Läheinen puisto on tullut tutuksi, sinne on uskallettu kävelläkin. Kierteleehän alueella, joka taloyhtiön edessä päivystävien vartioiden lisäksi, 70 aseistettua vartijaa.

Pysyvä koti taisi löytyä eilen, ainoa miinus että talo vapautuu vasta heinäkuun alussa. Käydään vielä tänään koko perheen voimin katsomassa taloa ennen kun tehdään päätös. Pihalla on pieni vierasmökki, joten heinäkuun alusta eteenpäin majoitusta tarjolla.

Turhautunut lapsi huutaa, aika lähteä puistoon.

Parasta tänään

Työnnän ostoskärryjä ulos kaupasta. Kärry on täyteen pakattu, innostuin uusista valikoimista ja kun aloittaa tyhjistä kaapeista, täytettävää on. Kaupan ovella hymyilevä mies kysyy voiko auttaa minua. Hän työntää ostoskärryt autolle, lastaa kauppakassit autoon, palauttaa kärryt ja vielä auttaa käsimerkein peruuttamaan turvallisesti. Kaupassa käynnin aikana hän on vartioinut autoja parkkipaikalla. Annan hänelle kolikot taskustani, hän heiluttaa ja toivottaa hyvää päivän jatkoa.

Istun autoon, käynnistän auton nappia painamalla ja alan hyräillä radiosta tulevaa kappaletta. Menee hetki, ennen kuin tajuan, että kappalehan on  Rasmuksen In the Shadows. Täällä 10 000 km kotoa soi Rasmus ja kaikki on hyvin. Viimeiseen viikkoon näitä pieniä hyviä hetkiä on mahtunut monta. Näinä hetkinä ei voi kuin hymyillä ja olla onnellinen että saan olla täällä ja kokea tämän uuden maan.