Ongelmansa kullakin

Uni ei meinannut tulla viime yönä kun illalla housewivea alkoi vaivata tärkeä siivouskysymys. En todellakaan ole maailman järjestelmällisin enkä siistein ihminen. Mutta puhtaus ja järjestys ovat eri asioita. Tavarat voivat olla hujan hajan eikä se haittaa mutta likainen tiskipöydän pinta ei anna rauhaa ennen kun se on pyyhitty sopivalla puhdistusaineella ja puhtaalla keittiöliinalla. Kuka nyt ei nauttisi kaupan puhdistusainevalikoimien tutkimisesta.

Yöunet olivat kadota koska illalla sain päähäni että kotiapu käyttää samaa rättiä sekä keittiön että kylpyhuoneen siivoamiseen. Siis samaa sinistä mikrokuituliinaa jolla hän myös tiskaa. Tämä tuli mieleeni siitä että kylpyhuoneen peili oli huonosti pyyhitty ja mielestäni siinä oli selkeästi rasvatahroja.Ja nehän eivät ole voineet tulla mistään muualta kuin likaisesta keittiörätistä. Rätin mukana kulkeutuvat vessabakteerit ja keittiöbakteerit vaan vilistivät mielessä ja keittiön pinnat piti päästä äkkiä pyyhkimään uudella keittiliinalla. Yök, onkohan nyt varmaa ettei samalla rätillä ole vielä pyyhkäisty lattiotakin.

Aamulla kipaisin kauppaan hankkimaan uusia siivousliinoja, omaa pesuainetta keittiöön sekä kylpyhuoneeseen, ihan vaan varmistaakseni että näiden huoneiden siivous tehdään eri aineilla ja eri rätillä. Syyttämään en suoraan voinut alkaa koska varsinaista näköhavaintoa ei epäilyistäni ollut vaan kysäisin mukamas ohimennen mieltäni painanutta asiaa. "Missä vessansiivousliina onkaan?" Kysymys oli myös ajoitettu niin että apu oli juuri pyyhkimässä keittiönpöytää sinisellä liinalla johon epäilyni keskittyivät. " Se on se vaalenpunainen liina siellä siivouskaapissa", kuului vastaus. Ja taas oli housewiven mielenrauha palautettu hetkeksi.

Väliaikaraportti 1/2v

Puoli vuotta elämää Johannesburgissa takana. Nyt, niin kuin aina jälkikäteen tarkasteltaessa, tuntuu että aika on mennyt tosi nopeasti. Voin kertoa että välillä on ollut päiviä, jolloin aika on mennyt kaikkea muuta kun nopeasti. Elämä on asettunut hyvin tavalliseen arkeen täälläkin. On ottanut aikansa oppia välillä vaan ihan olemaan, ilman että koko ajan pitää olla menossa jonnekin. Viimeiset kuukaudet ovat olleet lähes yksinhuoltaja elämää, nyt alkaa onneksi helpottaa ja Jaakkoakin näkyy kotona edes silloin tällöin. Ensi viikosta eteenpäin meillä onkin sitten vieraita tammikuun loppuun saakka, joten kiirettä pitää ja paljon mukavia reissuja tiedossa.

Lenni on sopeutunut hyvin uuteen kotimaahansa, vaikka usein muisteleekin Suomen kotia ja erityisesti kesälomaa Suomessa. Päiväkodissa ja puistossa on paljon kavereita ja vaikkei yhteistä kieltä vielä oikein olekaan ei se näytä menoa haittaavan. Painissa ei sanoja tarvita ja se näyttää olevan muidenkin päiväkodin poikien lempileikkejä. Päiväkodissa ja Julian kanssa Lenni kyllä ymmärtää jo melko hyvin englantia mutta omaan aktiiviseen sanavarastoon kuuluvat lähinnä yes ja no sekä useammat käskylauseet. Ensimmäinen laulu, jonka Lenni lauloi englanniksi kotona oli Dear Father, jonka lapset laulavat päiväkodissa ennen ruokailua. Aamen kaikui korkealta ja kovaa.
 

Lennin päiväkotiryhmä piknikillä päiväkodin pihalla

Itse olen ollut nyt kolmena iltapäivänä viikossa töissä. Lasten kanssa ennen ei työskennelleelle kokemus on erittäin avartava. Välillä mietin miten ohjaajat ja opettajat päiväkodeissa ja kouluissa saavat lapset pidettyä kurissa ja miten haastavaa on keksiä tekemistä 4-6- vuotiaille, joiden keskittymiskyky on välillä kahden minuutin luokkaa. Kysessä on vielä tietyllä tapaa erityislapset, koska osa asuu kylässä orpoina ja osan vanhemmat ovat kykenemättömiä muuten vain pitämään huolta lapsistaan. Vaikka lähtökohdat lasten elämälle ovat melko karut on kuitenkin onni että he ovat päässeet kyseiseen paikkaan. Eikä elämä kylässä ole mitenkään ankeaa, päinvastoin naurua ja iloa riittää. Lapset pitävät myös hyvin huolta toisistaan, aina jos joku itkee (syystä) niin isommat ovat nopeasti kantamassa ja lohduttamassa. Vauvalassa on välillä suomalaiseen tapaan hoitaa lapsia tottuneella ollut kauhistelemista. Pienet vauvat (ja mustat vauvat ovat pienempi kokoisia kun meidän palleroisemme) istuvat kävelytuissa, tiedättehän pyörillä lattialla kulkevat häkkyrät, pitkiä aikoja ja välillä isommat työtävät kärryjä ulkona hurjaa vauhtia. En ole vielä kertaakaan nähnyt kenenkään vauvoista konttaavan tai ryömivän. He joko istuvat lattialla, kävelyhäkkyrässä tai sitten heitä kävelytetään. Mieleen muistuu suomen neuvolan opit eri kehitysvaiheiden tärkeydestä liikkumiselle. Mutta toisaalta kävelemään oppineet kävelevät hyvin, tiedä sitten tulevaisuuden selkävaivoista tms.

Toinen asia, joka on kiinnittänyt huomiota on pienten lasten ruokavalio. Herkkuja ei säästellä, voi hammasparkoja. Yleensäkin Etelä-Afrikassa herkkuvälipaloja syötetään lapsille mielestäni ihan liikaa. Lenni esimerkiksi käy joka iltapäivä lähipuistossa leikkimässä ja lapset jakavat eväät siellä keskenään. Pakkaan Lennille mukaan aina hedelmä-/ vihannesvälipaloja mutta arvatkaa vaan vetävätkö ne vertoja muiden cupcakeille, kakkupaloille, sipseille ja karkeille... Päiväkodissa meno on sama. Joka perjantai päiväkodissa vietetään bakerman- päivää, jonkun äiti leipoo ( käy lähikaupasta hakemassa) keksejä, muffineja tai muita herkkuja koko luokalle ja kyseinen lapsi toimii bakermanina, myy muille lapsille herkun viidellä randilla. Kiva leikki, ei siinä mitään mutta perheessä, jossa herkkuja koitetaan rajoittaa yhteen kertaan viikossa tämä tuottaa vähän haastetta. No, ensi lauantain päiväkodin perhepäivää mainostettiin muun muassa aikuisten beer gardenilla, joten rennompi suhtautuminen ei liity ainoastaan lasten ruokailuun.

Puoli vuotta takana ja onneksi vielä paljon edessä. Tammikuun jälkeen on meidän guest housessakin taas tilaa, joten jos joku innostuu lähtemään lomalle niin tervetuloa:) Ja jos jollain on ideoita "kevyistä kesäruuista" niin otetaan vastaan. Täällä lämpöaallossa, tänään +35, ei ilmastointia tuottaa vähän normaalia enemmän haastetta kotiäidin ikuinen pulma, mitä tänään syödään?