torstai 19. toukokuuta 2011

Munakello

Kolmen ja puolen viikon odottelun jälkeen osa kauan kaivatuista leluista (ja omista vaatteistani ja kengistäni) vihdoin saapui lentorahdilla. Oletus oli että paketti on täällä muutaman päivän kuluttua saapumisestamme mutta matka on pitkä ja vei oletettua kauemmin jopa lentokoneella. No nyt ne ovat täällä. Laatikoiden avaaminen oli jopa parempaa kuin joulu. Tiesi mitä paketeissa on ja kaikkea oli jo kovasti odottanut. Ihan vaan jo sen takia, että kun vaihtoehtoina on aamulla joko ne ainoat mukaan pakatut farkut tai ainoat shortsit, aina ei voi aamulla olla ihan varma millainen päivästä tulee vaikka aamulla onkin kylmä. Nyt on hame ja toiset housutkin joista valita. Paikallisten vaatteiden laadusta kirjoitan joskus lisää. Pari, kolme shoppailukierrosta eivät ole kovastikaan tuottaneet tulosta vaan suunnittelen jo nettitilausta H&M:lle ainakin lastenvaatteiden osalta. Eli siis täydennystä ei paikallisista kaupoista ei voinut ajatella.

Ja voitte kuvitella miten tylsistynyt lapsi on ilman leluja. Siivousvälineet ja keittiövälineet ovat toiminee jonkin aikaa mutta ilo oli valtava kun oma moottoripyörä ja pikkuautot löytyivät laatikoista.

Tavaroiden lisääntyminen neljällä pahvilaatikolla lisäsi myös huomattavasti siivouksen tarvetta. Pienen olohuoneen lattia on jatkuvasti täynnä leluja. Tavalliset pyynnöt " Siivoatko nyt kun leikki on loppu", eivät tehoa. Käskyt "Nyt siivotaan", kaikuvat samoin kuuroille korville. Apu löytyi munakellosta. Munakellon soitto tarkoittaa siivousaikaa. Munakello soi, "Siivousaika alkaa" ja lapsi juoksee keräämään lelut kaappiin. Kahden kerran yhteisen harjoittelun jälkeen tämä toimi jopa ilman äidin apua. Muut siivousongelmista kärsivät, kannattaa testata. Vinkkejä otetaan vastaan miten oman siivousinnon löytää.

1 kommentti:

  1. Ihan loistava vinkki toi munakellojuttu :) Otetaan testaukseen heti kun neiti tuosta hieman kasvaa. Hyvä että kamat tulivat ehjinä perille asti. Uskon että omissa vaatteissa ym. on kyllä sitä tietynlaista "nostalgiaa" varsinkin kun on reilu 1000km poissa kotoota..

    VastaaPoista