Sovittiin että riittää kun hän palaa keskiviikkoillalla, niin että on töissä torstaiaamuna. Lupasin vielä että nämä ovat extralomapäiviä, kyseessä on kuitenkin sairastilanne perheessä. Koska lähtö oli yllättävä ja Julian rahat loppu, lainasin hänelle lähes kuukauden palkkaa vastaavan summan, jonka takaisinmaksusta teimme jo suunnitelman.
Keskiviikkoiltana ei näkynyt liikettä Julian asunnon suunnalla, eikä liioin torstaiaamuna. Torstaina koitin soittaa Julialle mutta koska prepaid-liittymät eivät toimi ulkomailla menee puhelu suoraan vastaajaan. Että sinne se sitten katosi, meidän kotiapu.
En ole vielä kovin huolissani, juteltuani muutaman paikallisen ystäväni kanssa he sanoivat että tämä on ihan normaalia. Saattaa olla että Julia on lähtenyt kokonaan, saattaa olla että hän palaa muutaman päivän kuluttua. Kukaan ei ollut mitenkään yllättynyt kun kerroin tapahtumasta. Epäilen että jutussa saattaa olla muutakin kuin sairastunut isä. Julian mies lähti Zimbabween jo kuukausi sitten ja paluupäivä on siirtynyt joka kerta kun olen tiedustellut milloin hän mahtaa olla palaamassa. Ei ole miestä näkynyt. Epäilen siis että matkaan saattaa liittyä myös hairahtaneen miehen haku. Tai sitten kotiäidillä mielikuvitus laukkaa.
Mutta jos satutte näkemään tätä rouvaa, kertokaa että meillä on kaaos, paras tulla pian takaisin. En tiedä montako päivää Suomessa voi olla ilmoittamatta poissa töistä ennen kun potkut uhkaa?

Maassa maan tavalla... Toivottavasti Julia nyt kuitenkin palaisi! Siellä varmaan saa monessakin asiassa tottua siihen, että asiat ei mee kuten täällä Suomessa.
VastaaPoistaHaleja sinne!