Kaasu pohjassa

Onpa mennyt lujaa viimeiset kuukaudet. Niin lujaa että rapsahti ihan ylinopeussakot. Seitsemät ylinopeussakot kerralla. Ja viidet sakoista vielä samalta tienpätkältä matkalla töihin. Ei käy kamerakuvia kiistämään, kuka muu olisi ajellut päivällä Johannesburgin eteläisissä osissa meidän autolla. Ihan kiva että ovat poliisissa oiken keränneet koko setin sakkoja ja lähettävät ne sitten kaikki samalla kertaa. No onneksi saan 50% alennusta joka sakosta, en tiedä miksi, ehkä kun aikaisempaa rekisteriä ei ole? Joten yhden sakon osuudeksi jää sellaiset 13€. Hidastan siis jatkossa vauhtia.

Ongelmansa kullakin

Uni ei meinannut tulla viime yönä kun illalla housewivea alkoi vaivata tärkeä siivouskysymys. En todellakaan ole maailman järjestelmällisin enkä siistein ihminen. Mutta puhtaus ja järjestys ovat eri asioita. Tavarat voivat olla hujan hajan eikä se haittaa mutta likainen tiskipöydän pinta ei anna rauhaa ennen kun se on pyyhitty sopivalla puhdistusaineella ja puhtaalla keittiöliinalla. Kuka nyt ei nauttisi kaupan puhdistusainevalikoimien tutkimisesta.

Yöunet olivat kadota koska illalla sain päähäni että kotiapu käyttää samaa rättiä sekä keittiön että kylpyhuoneen siivoamiseen. Siis samaa sinistä mikrokuituliinaa jolla hän myös tiskaa. Tämä tuli mieleeni siitä että kylpyhuoneen peili oli huonosti pyyhitty ja mielestäni siinä oli selkeästi rasvatahroja.Ja nehän eivät ole voineet tulla mistään muualta kuin likaisesta keittiörätistä. Rätin mukana kulkeutuvat vessabakteerit ja keittiöbakteerit vaan vilistivät mielessä ja keittiön pinnat piti päästä äkkiä pyyhkimään uudella keittiliinalla. Yök, onkohan nyt varmaa ettei samalla rätillä ole vielä pyyhkäisty lattiotakin.

Aamulla kipaisin kauppaan hankkimaan uusia siivousliinoja, omaa pesuainetta keittiöön sekä kylpyhuoneeseen, ihan vaan varmistaakseni että näiden huoneiden siivous tehdään eri aineilla ja eri rätillä. Syyttämään en suoraan voinut alkaa koska varsinaista näköhavaintoa ei epäilyistäni ollut vaan kysäisin mukamas ohimennen mieltäni painanutta asiaa. "Missä vessansiivousliina onkaan?" Kysymys oli myös ajoitettu niin että apu oli juuri pyyhkimässä keittiönpöytää sinisellä liinalla johon epäilyni keskittyivät. " Se on se vaalenpunainen liina siellä siivouskaapissa", kuului vastaus. Ja taas oli housewiven mielenrauha palautettu hetkeksi.

Väliaikaraportti 1/2v

Puoli vuotta elämää Johannesburgissa takana. Nyt, niin kuin aina jälkikäteen tarkasteltaessa, tuntuu että aika on mennyt tosi nopeasti. Voin kertoa että välillä on ollut päiviä, jolloin aika on mennyt kaikkea muuta kun nopeasti. Elämä on asettunut hyvin tavalliseen arkeen täälläkin. On ottanut aikansa oppia välillä vaan ihan olemaan, ilman että koko ajan pitää olla menossa jonnekin. Viimeiset kuukaudet ovat olleet lähes yksinhuoltaja elämää, nyt alkaa onneksi helpottaa ja Jaakkoakin näkyy kotona edes silloin tällöin. Ensi viikosta eteenpäin meillä onkin sitten vieraita tammikuun loppuun saakka, joten kiirettä pitää ja paljon mukavia reissuja tiedossa.

Lenni on sopeutunut hyvin uuteen kotimaahansa, vaikka usein muisteleekin Suomen kotia ja erityisesti kesälomaa Suomessa. Päiväkodissa ja puistossa on paljon kavereita ja vaikkei yhteistä kieltä vielä oikein olekaan ei se näytä menoa haittaavan. Painissa ei sanoja tarvita ja se näyttää olevan muidenkin päiväkodin poikien lempileikkejä. Päiväkodissa ja Julian kanssa Lenni kyllä ymmärtää jo melko hyvin englantia mutta omaan aktiiviseen sanavarastoon kuuluvat lähinnä yes ja no sekä useammat käskylauseet. Ensimmäinen laulu, jonka Lenni lauloi englanniksi kotona oli Dear Father, jonka lapset laulavat päiväkodissa ennen ruokailua. Aamen kaikui korkealta ja kovaa.
 

Lennin päiväkotiryhmä piknikillä päiväkodin pihalla

Itse olen ollut nyt kolmena iltapäivänä viikossa töissä. Lasten kanssa ennen ei työskennelleelle kokemus on erittäin avartava. Välillä mietin miten ohjaajat ja opettajat päiväkodeissa ja kouluissa saavat lapset pidettyä kurissa ja miten haastavaa on keksiä tekemistä 4-6- vuotiaille, joiden keskittymiskyky on välillä kahden minuutin luokkaa. Kysessä on vielä tietyllä tapaa erityislapset, koska osa asuu kylässä orpoina ja osan vanhemmat ovat kykenemättömiä muuten vain pitämään huolta lapsistaan. Vaikka lähtökohdat lasten elämälle ovat melko karut on kuitenkin onni että he ovat päässeet kyseiseen paikkaan. Eikä elämä kylässä ole mitenkään ankeaa, päinvastoin naurua ja iloa riittää. Lapset pitävät myös hyvin huolta toisistaan, aina jos joku itkee (syystä) niin isommat ovat nopeasti kantamassa ja lohduttamassa. Vauvalassa on välillä suomalaiseen tapaan hoitaa lapsia tottuneella ollut kauhistelemista. Pienet vauvat (ja mustat vauvat ovat pienempi kokoisia kun meidän palleroisemme) istuvat kävelytuissa, tiedättehän pyörillä lattialla kulkevat häkkyrät, pitkiä aikoja ja välillä isommat työtävät kärryjä ulkona hurjaa vauhtia. En ole vielä kertaakaan nähnyt kenenkään vauvoista konttaavan tai ryömivän. He joko istuvat lattialla, kävelyhäkkyrässä tai sitten heitä kävelytetään. Mieleen muistuu suomen neuvolan opit eri kehitysvaiheiden tärkeydestä liikkumiselle. Mutta toisaalta kävelemään oppineet kävelevät hyvin, tiedä sitten tulevaisuuden selkävaivoista tms.

Toinen asia, joka on kiinnittänyt huomiota on pienten lasten ruokavalio. Herkkuja ei säästellä, voi hammasparkoja. Yleensäkin Etelä-Afrikassa herkkuvälipaloja syötetään lapsille mielestäni ihan liikaa. Lenni esimerkiksi käy joka iltapäivä lähipuistossa leikkimässä ja lapset jakavat eväät siellä keskenään. Pakkaan Lennille mukaan aina hedelmä-/ vihannesvälipaloja mutta arvatkaa vaan vetävätkö ne vertoja muiden cupcakeille, kakkupaloille, sipseille ja karkeille... Päiväkodissa meno on sama. Joka perjantai päiväkodissa vietetään bakerman- päivää, jonkun äiti leipoo ( käy lähikaupasta hakemassa) keksejä, muffineja tai muita herkkuja koko luokalle ja kyseinen lapsi toimii bakermanina, myy muille lapsille herkun viidellä randilla. Kiva leikki, ei siinä mitään mutta perheessä, jossa herkkuja koitetaan rajoittaa yhteen kertaan viikossa tämä tuottaa vähän haastetta. No, ensi lauantain päiväkodin perhepäivää mainostettiin muun muassa aikuisten beer gardenilla, joten rennompi suhtautuminen ei liity ainoastaan lasten ruokailuun.

Puoli vuotta takana ja onneksi vielä paljon edessä. Tammikuun jälkeen on meidän guest housessakin taas tilaa, joten jos joku innostuu lähtemään lomalle niin tervetuloa:) Ja jos jollain on ideoita "kevyistä kesäruuista" niin otetaan vastaan. Täällä lämpöaallossa, tänään +35, ei ilmastointia tuottaa vähän normaalia enemmän haastetta kotiäidin ikuinen pulma, mitä tänään syödään?

Viimeisimmät

Kesä on tullut, kevät taidettiin ohittaa parissa päivässä, itseltä nekin päivät jäivät huomaamatta kun Suomessa on tottunut vähän pidempään sopeutumiskauteen vuodenaikojen vaihtuessa. Lämmittimen, sen yhden ainoan koko talossa, sai vihdoin kääntää pois päältä ja laittaa säilöön ainakin seuraavaksi kahdeksaksi kuukaudeksi. Nyt tarkenee, päivällä lämmintä on ollut säännöllisesti +26, eikä pilvenhattaroista ole tietoakaan. Puut ovat saaneet lehdet muutamassa päivässä ja maisema on muuttunut ruskean keltaisesta ihanan vihreäksi. Ihmettelen kyllä miten tämä on mahdollista ilman pisaraakaan vettä. Vaihteleviin keleihin tottuneena sitä jopa jo vähän odottaa vesisadetta ja sateisia päiviä kun edelleen tuntuu siltä että hyvällä kelillä on pakko mennä ulos ettei päivä mene hukkaan. Mitäs kun joka päivä on kelin puolesta hyvä päivä. Sateiden pitäisi alkaa täällä loka-marraskuussa ja kovia ukkosmyrskyjä ja salamointia on odotettavissa joulu- ja tammikuussa. Sateet ovat sellaisia ämpäristä kaadetaan tyylisiä, päivässä voi sataa tunnin ja silloin vettä sitten tuleekin niin että tiet lainehtivat. Saa nähdä miten moottoripyörä kulkee vesisateessa. Eli pitkän talven jälkeen täällä nautitaan kesästä ja odotellaan että uima-allas lämpenee niin että siellä pystyy kastamaan muutakin kun varpaitaan.

Kotiapu palasi muutaman (5) päivää sovitun jälkeen. Soitti vaan maanantaiaamulla että hän on tulossa. Kysyin että missä? No, täällä kotona olen, tulen ihan juuri. Ok. Ihmetellessäni että jotain olisi tietysti voinut ilmoitella kun reissu venähtää, hän totesi vaan että hänhän oli vain muutaman päivän myöhässä. Aikakäsitys poikkeaa ehkä hieman omasta, jossa muutaman tunnin myöhästymisestäkin on tapana ilmoittaa. No, hyvä että palasi, taas on joku järjestys talossa. Ja tärkeintä on että Lenni viihtyy Julian kanssa ja ovat jopa olleet jo yhden illan ihan kahdestaan että äiti ja isä pääsivät yhdessä vapaalle. Muuten arki on aika yh-hommaa, mutta se oli odotettavissa ja siksi on ihanaa että on apua kotona.

Ensi viikolla saan vihdoin jotain ihan omaa tekemistä. Itse asiassa ihan oman luokan jossa on kahdeksan lasta. Aloitan vapaaehtoisena yhdessä lastenkodissa kolmena iltapäivänä viikossa ohjaamaan 4-5 vuotiaiden iltapäiväkerhoa. Paikka ei ole pelkästään lastenkoti vaan enemmänkin turvakoti HIV-positiivisille äideille ja heidän lapsilleen. Osa lapsista on orpoja mutta suurin osa asuu paikassa äitiensä kanssa. Kerron lisää kokemuksista kun pääsen ensi viikolla aloittamaan. Tässä linkki paikan sivuille: http://www.nkosishaven.org/ . Organisaatiolla on kaksi toimipaikkaa ja itse aloitan Nkosi's villagessa.

Muuten elämä on samanlaista arkea kun Suomessakin. Kebab on uunissa, täältä kun ei ole vielä lähellekään Kebab Housen veroista löytynyt eikä kotitekoista voita mikään. En tiedä painitteko te muut kotiäidit saman ongelman kanssa mutta ideapankki viikon ruokien suhteen tuntuu olevan tyhjä joka maanantai ja Pirkan keittokirja selattu tuhat kertaa alusta loppuun. Onneksi sentään saatiin netti kotiin niin pääsen selaamaan ideoita ruokablogeista, arjen pieniä pelastuksia. Senkin kanssa oli pieniä haasteita. Päädyttiin adsl-linjaan koska tähän vaihtoehtoon olisi saatavilla rajaton netin käyttö suht edullisen hintaan (n. 50€ kuussa hitaalla yhteydellä), lupasivat tulla asentamaan linjaa kahden viikon kuluessa tilauksesta. No eipä kuulunut. Kävin kyselemässä että mikä hommassa maksaa, niin selvisi että alueella jossa asumme ei ole riittävästi kaapelia vapaana että liittymä saataisiin meille vedettyä. What? Eli nyt odotellaan että joku naapuri irtisanoisi oman liittymänsä että meille vapautuisi kaapelia. Kukaan ei liikkeessä tosin tiennyt onko täällä muitakin jonottamassa paikkaa ja jos on niin pitkäkö jono on...Seuraava vaihtoehto oli siis mokkula. Samalla operaattorilla, jolla on siis maassa pitkälti monopoli näissä kaapeleiden vedoissa että liittymissä, oli hyvä tarjous jolla kuukaudessa nettiaikaa olisi saanut 10 gigaa noin 20 eurolla. 10 gigaa riittäisi hyvin kuukaudeksi, sillä voisi jopa katsella muutaman Youtube-videon silloin tällöin ja käyttää skypessa kameraa jos linja ei hidastele. Minähän en mokkulaa saa koska mulla ei ole työlupaa, ei palkkakuittia, eikä viisumikaan ole riittävän pitkään voimassa (tähän olisi vaadittu 24kk sopimus). No, Jaakko paikalle kaikilla kuiteilla ja vuokrasopimuksella varustettuna. Eivät auttanee paperitkaan kun huomattiin että meidän talo on katvealueella, jossa mokkula ei toimi. Oli hieman hermo mennä liikkeessä, eikä asiaa auttanut lattialla huutava ja potkiva uhmis, joka hermostui kun ei saanut näprätä liikkeen puhelimia. Seuraavana päivänä kävelin toisen operaattorin liikkeeseen ja ostin sen kalliin mokkulan, jolla ei katsella videoita eikä latailla musaa, mutta saa sentään sähköpostit ja facebookin katsottua, sekä niitä ruokaohjeita. Adslää odotellessa.

Kadonnut apu

Tiedättekö kun johonkin mukavaan asiaan on tottunut ja kun se yhtäkkiä katoaa niin sitä ihan lamaantuu. Kotiapumme Julia lähti viime perjantaiaamuna, siis tasan viikko sitten käymään kotonaan Zimbabwessa. Lähtö oli yllättävä, Julia sai torstainan viestin että hänen isänsä on joutunut Zimbabwessa sairaalaan ja koska isä on ainoa elossa oleva vanhempi, halusi Julia lähteä katsomaan isäänsä. Lähtö olikin sitten jo perjantaiaamuna. Täällä kun ei varsinaista paikallisliikennettä ole, niin matkajärjestelyt hoidettiin tutun tutun kautta pikkubussilla, joita ilmeisesti menee Zimbabweenkin päivittäin kunhan vaan matkustajia riittää. Torstai-ilta kului pakkauksen merkeissä, pikkubussi tuli hakemaan Julian matkatavaroita jo illalla, pari isoa muovisäkkiä täynnä vilttejä, valtava kassi täynnä vaatteita ja leluja sukulaisille. Lupasin viedä Julian perjantaiaamuna lähimmälle "bussiasemalle" siis lähi-Sparin pihaan josta pikkubussit lähtevät milloin mihinkin. Missään bussissahan ei lue määränpäätä vaan matkustajat kysyvät kuskilta tarkoin määrätyin käsimerkein tienvarressa minne Hiace on matkalla. Perjantaina matkatavaroina oli vielä lainaamani iso laukku ja pari pienempää laukkua sekä muutama viltti.  

Sovittiin että riittää kun hän palaa keskiviikkoillalla, niin että on töissä torstaiaamuna. Lupasin vielä että nämä ovat extralomapäiviä, kyseessä on kuitenkin sairastilanne perheessä. Koska lähtö oli yllättävä ja Julian rahat loppu, lainasin hänelle lähes kuukauden palkkaa vastaavan summan, jonka takaisinmaksusta teimme jo suunnitelman.

Keskiviikkoiltana ei näkynyt liikettä Julian asunnon suunnalla, eikä liioin torstaiaamuna. Torstaina koitin soittaa Julialle mutta koska prepaid-liittymät eivät toimi ulkomailla menee puhelu suoraan vastaajaan. Että sinne se sitten katosi, meidän kotiapu.

En ole vielä kovin huolissani, juteltuani muutaman paikallisen ystäväni kanssa he sanoivat että tämä on ihan normaalia. Saattaa olla että Julia on lähtenyt kokonaan, saattaa olla että hän palaa muutaman päivän kuluttua. Kukaan ei ollut mitenkään yllättynyt kun kerroin tapahtumasta. Epäilen että jutussa saattaa olla muutakin kuin sairastunut isä. Julian mies lähti Zimbabween jo kuukausi sitten ja paluupäivä on siirtynyt joka kerta kun olen tiedustellut milloin hän mahtaa olla palaamassa. Ei ole miestä näkynyt. Epäilen siis että matkaan saattaa liittyä myös hairahtaneen miehen haku. Tai sitten kotiäidillä mielikuvitus laukkaa.

Mutta jos satutte näkemään tätä rouvaa, kertokaa että meillä on kaaos, paras tulla pian takaisin. En tiedä montako päivää Suomessa voi olla ilmoittamatta poissa töistä ennen kun potkut uhkaa?

Cape Town

Katselen aaltoja hotellin parvekkeelta ja ihastelen auringossa kimaltelevaa Atlantin valtamerta ja siinä sivussa parvekkeen edessä surffaafia  huimapäitä. Kapkaupunki on ihana! Täällä voi kävellä ilman että koko ajan on tunne että tulet ryöstetyksi. Talojen edessä ei ole kolme metrisiä sähköaitoja eikä portteja joilla aseistetut vartijat seisovat 24h. Useimmissa paikoissa on itseasiassa tosi eurooppalainen tunnelma. Meille sattui viikolopuksi vielä ihan huippukeli, aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta koko viikonlopun. Ihan kiva koska Johannesburgissa mittari näytti +4.5 astetta kun lähdettiin perjantaina ja täällä on saatu nauttia yli kahdestakympistä. Normaalisti tähän aikaan vuodesta Kapkaupungissa sää on hyvin epävakainen ja sateinen, tämä vuosi on ollut poikkeus, sadetta on saatu todella vähän ja talvi on ollut tavallista lämpimämpi. Johannesburgissa talvella taivas on lähes poikkeuksetta kirkas ja nyt kun mennään kevättä kohden odotetaan sateiden alkavan. Keväällä ja kesällä kaupungissa sataa kun taas Kapakaupungissa kesät ovat kuivia.

Vuokrattiin auto koko viikonlopuksi ja ajeltiin lauantaina alas Kapin niemimaata kohti hyväntoivonniemeä. Moottori huusi hoosiannaa kun pääsin ensimmäistä kertaa täällä manuaalivaihteisin auton rattiin. Kuvat kertokoon viikonlopun maisemista. Vuoristoinen tie mutkitteli Kapkaupungista rantaa pitkin kohti mantereen kärkeä. Noin 40 kilometrin matkalla on upeita valkohiekkaisia rantoja ja jyrkkiä kivikkoisia putouksia. Yhdeltä rannalta löytyy jopa afrikan pingviinejä.

Maisemat olivat kohdallaan Kapin niemimaalla ajellessa kohti Hyväntoivonniemeä

Merien risteyksessä

Hyväntoivonniemellä ollaan todella miles away



Talvipäivä rannalla

Lauantaiaamuna käytiin kävelykierroksella Kapkaupungin vanhimmassa townshipissa Langassa, jonne mustat asutettiin aparheidin aikaan. Kirjoitan tästä vielä oman postauksensa koska aihe on niin mielenkiintointoinen. Vaikka ihmiset ovat hyvin köyhiä, näytti elämä townshipissä paljon iloisemmalta ja eläväisemmältä kuin missään valkoisten aidatuissa kompleksissa.

Itse Kapkaupungissa emme vielä ehtineet kierrellä, samoin pöytävuorelle kipuaminen jäi seuraavaan kertaan. Lähellä olevat viinitilatkin vaatiavat ihan oman keikkansa ja tällä kertaa ehdimme vain yhdelle rannalle. Tänne on ehdottomasti tultava uudelleen, monta kertaa.

Tänään onkin jo pientä ahdistusta ilmassa paluusta Johannesburgiin tupla-aitojen taakse.

Innokkaat pikkukampaajat Langassa

Täällä taas

Ei, en kyllästynyt vielä tähän bloggailuun vaan syynä hiljaisuuteen on netittömyys ja 3 viikon kesäloma Suomessa. Nyt lupaan parantaa tapani ja päivityksiä tulee vähintään kerran viikossa.

Loma Suomessa oli täydellinen. Ehdimme kolmessa viikossa tehdä kaikki ihanat kesäjutut, mökkeilyt, uimiset, mansikanpoimimiset, kesäteatterit, ja mahtuihan mukaan pieni kesäristeilykin. Parasta tietenkin oli nähdä suurinta osaa teistä ihanista ystävistä. Teitä kaikkia on jo nyt iso ikävä.

Paluu sujui melko kivuttomasti. Lennot menivät hyvin, ainoa miinus paluulennossa oli konetyyppi. En koskaan, ikinä ennen ole sen enempää kiinnittänyt huomiota millä koneella lennän. Tästä eteenpäin kiinnitän. Kone, jolla lensimme pidemmän lennon oli vanhaa mallia, mikä tarkoitti sitä että penkkirivit olivat todella tiiviit ja suurin miinus oli penkeistä puuttuvat tv:t. Lyhyillä lennoilla tällä ei ole niin väliä mutta kun lento kestää 11 tuntia, olisi ihan kiva katsella vaikka elokuvia kun nukkumisesta ei tule mitään. Tihrustapa sitten tällä yhdellä tarkalla silmällä 6 penkkiriviä edempänä olevaa miniruutua. Eipä tosin tarvinnut paljon tihrustella sillä ohjelmatarjonta oli sen verran surkeaa. Mutta perille päästiin turvallisesti ja se oli tärkeintä.

Pientä haastetta ja järjestelyjä vaati tosin kotiinpaluukin. Kaksi päivää ennen lähtöä huomasin että kotiavaimet ja autonavaimet ovat kadonneet matkalaukustani. Pienen etsinnän jälkeen selvisi että nehän ovat Jaakolla Istanbulissa. Mietin jo pitääkö lentoja siirtää, ehtiikö UPS kuljettaa avaimet meille Suomeen vai miten tämä järjestetään. Homma hoitui niin, että Jaakon toimistolta löytyi vara-avain autoon, joku toimistolta tuli tuomaan autonavaimet meille kentälle kun saavuimme. Kotiavainten kanssa päätin luottaa siihen että Julia, kotiapulaisemme olisi kotona ja avaisi meille ovet. Julian tavoitin juuri ennen kun hän ehti lähteä kaupungille (siis Johannesburgin keskustaan, jonne en todellakaan olisi halunnut yksin lähteä ajelemaan) ja pääsimme vihdoin kotiin.

Ruoka oli ilmeisesti maistunut lomalla sekä itselle että lapselle, sillä Julian kommenni Lennistä oli että painoa on tullut ainakin pari kiloa, itse en päässyt sen helpommalla. "You have gain some weight too but you are not too fat yet." Seuraavana aamuna suuntasinkin sitten salille.